Polveudummeko me aatamista ja eevasta?



Joskus pappi saarnassaan viittaa syntiinlankeemuskertomukseen ja mainitsee Aatamin ja Eevan. Tällöin satunnaisella sanankuulijalla herää mieleen se vanha skeptikko, epäilijä. Tulee kiusaus asettaa kyseenalaiseksi koko Raamattu, meidän kristittyjen pyhä kirja. Jos Raamatussa sanotaan, että ihmislaji on peräisin Aatamista ja Eevasta ja luonnontiede selittää ihmisen kehittyneen miljoonien vuosien aikana, niin kumpaa pitäisi uskoa?

Monet kristityt tulkitsevat Raamattua kirjaimellisesti, fundamentalistisesti. Yleisempi kristillinen tulkinta on se, että Raamatun Vanhan testamentin alun 11 ensimmäistä lukua eli alkukertomusta ei tarvitse tulkita historiallisina tai luonnontieteellisinä totuuksina. Ne tulkitaan vertauskuvallisina kertomuksina. Raamatun kirjat ovat ihmisten kirjoittamia ja ne kirjoitettiin yli tuhannen vuoden aikajaksolla. Vanhimmat Vanhan testamentin tekstit ovat yli 3000 vuoden takaa. Me uskomme, että Raamatun kirjakokoelmaan valitut kirjat ovat Jumalan johdatuksesta sinne valittuja tekstejä. Ne on tarkoitettu kuolemattomiksi, ikuisiksi ohjeiksi koko ihmiskunnan ajallisen historian ajaksi.

Näiden kirjojen syntyaikana ihmisten maailmankuva oli erilainen kuin meillä. Heidän käsityskykynsä asioista oli rajallisempi kuin nykyajan ihmisillä. Vanhan testamentin alun kaksi luomiskertomusta ovat suurenmoisia kuvauksia siitä, kuinka Jumala loi taivaan ja maan sekä myöhemmin ihmisen. Näin me uskomme, että Jumala on kaiken alku, luoja ja hallitsija. Sitä, miten maapallo ja elämä täällä ovat syntyneet, luonnontieteilijät tutkivat ja selittävät. Tieteen näkemykset edistyvät koko ajan. Tutkimusten tulokset kuvaavat Jumalan suurta luomistyötä eli sitä, miten kaikki on tapahtunut pitkän kehityksen tuloksena

Elämän syntyminen tällä planeetalla edellytti juuri sopivien olosuhteiden syntymistä. Elämä syntyi aluksi vedessä. Luonnontieteilijät arvelevat elämän syntyprosessin laukaisseen joko salamaniskun, meteoriitin putoamisen tai vedenalaisen kaasupurkauksen. Me uskomme, että kaiken takana on kaikkivaltias Jumala. On mahdotonta uskoa, että kaikki tämä kehitys maapallolla olisi vain lukemattomien sattumien summa.

Luomiskertomukset ovat täydellinen kuvaus Jumalan luomistyöstä, jonka kaikkien aikakausien ihmiset pystyvät ymmärtämään.

Jumala loi ihmisen omaksi kuvakseen ja antoi meille ainoana luontokappaleena kuolemattoman sielun. Ihmisille annettiin myös omatunto eli kyky erottaa hyvä ja paha, oikea ja väärä. Vähitellen ihmisille kehittyi myös vastuuntunto ja ymmärrys siitä, että pahan tekemisestä toisille ihmisille seuraa yleensä rangaistus.

Ihmisen syntiinlankeemuskertomus on uskomattoman konkreettinen kertomus ja täysin totta vertauskuvallisesti tulkittuna.

Lähteet:

- Raamattu

- www.areiopagi.fi

- wikipedia