uskontojen uhrit?

Lehdissä ja netissä julkaistaan usein kertomuksia, joissa joku henkilö kertoo tarinansa siitä, kuinka hän pääsi eroon jostakin uskonnollisesta yhteisöstä. Yleensä tämä irtaantuminen on ollut vaikea prosessi. Kertojat kokivat yhteisönsä ahdistavana. Siitä eroaminen koettiin vapaaksi pääsynä. Nämä kertomukset antavat huolestuttavan kuvan muutamista yhteisöistä.

Kirkon tutkimuskeskuksen mukaan Suomessa on noin 1000 rekisteröityä uskonnollista yhteisöä. Missä tahansa yhteisössä voi esiintyä erilaista hengellistä väkivaltaa. Jos jokainen näiden yhteisöjen jäsen kirjoittaisi omista kokemuksistaan omassa yhteisössään, selvä enemmistö kertomuksista olisi varmaankin positiivisia.

Mutta näihin ns. "uskontojen uhrien" kertomuksiin on syytä suhtautua vakavasti. Suomeen on perustettu Uskontojen Uhrien Tuki ry. Se on perustanut vertaisryhmiä eri yhteisöistä irtaantuneiden tueksi. Näitä toimii usealla paikkakunnalla Suomessa.

Mistä me nyt puhumme? Jeesus vapautti meidät synnin ja pahan vallasta. Tämä ihmeellinen armo on iloinen asia. Miksi evankeliumi ( = ilosanoma ) on joissakin yhteisöissä alistettu autoritaaristen johtajien ehdottomaan määräysvaltaan ja yhteisön tiukkaan sisäiseen kontrolliin?

Uskontojen Uhrien Tuki ry on kirjannut 16 kohtaa, joista on syytä huolestua uskonnollisten yhteisöjen kohdalla. Mainitsen tässä muutamia näistä kohdista:

Sisäinen kontrolli: miten paljon yhteisö määrää jäsentensä henkilökohtaisista asioista?

Johdon autoritaarisuus: Pidetäänkö johdon määräyksiä erehtymättöminä? Suljetaanko niiden arvostelijat ulkopuolelle? Onko velvollisuus totella johtajien käskyjä?

Opillinen dogmaattisuus: suvaitsemattomuus erilaista ajattelua kohtaan.

Syyllistäminen: onko jäsenen aina etsittävä vika itsestään, jos ei sopeudu yhteisöön?

Vainoharhaisuus: pelottelua todellisilla ja kuvitelluilla vihollisilla ( esim. viranomaiset, virallinen lääketiede ) yhteisöstä lähteneet, siihen kriittisesti suhtautuvat entiset jäsenet.

Ihmissuhteiden rajoittaminen: pitääkö hylätä eri tavalla ajattelevien ystävien ja omaisten seura?

Varakkuus: painostetaanko jäseniä lahjoittamaan omaisuuttaan yhteisölle? ( esim. kymmenykset tuloista, testamentatut perinnöt )

Seksuaalinen manipulaatio: määräävätkö johtajat alaistensa seksielämästä?

Eroa harkitsevien painostus: yölliset puhelinsoitot ym.


Suurin osa uskonnollisten yhteisöjen jäsenistä kokee todennäköisesti elämänsä turvalliseksi ja antoisaksi yhteisössään. Heillä on kiinteät ystävyyssuhteet samoin ajattelevien ja uskovien kanssa. Heidän ei itse tarvitse pohtia kaikkia uskon kysymyksiä, koska puhujat selittävät heille Raamatun opetukset. Heidän tarvitsee vain totella ja mukautua yhteisön sääntöihin. Nykyaikana ihmisten koulutustaso on parempi kuin aikaisemmin. Tietoa saa helposti kuka tahansa muualtakin kuin oman yhteisön puhujalta. Kun erilaista tietoa tulee, herää ihmisillä myös kysymyksiä tiedon tulkinnoista. Tässä tilanteessa yhteisön autoritaariset johtajat eivät hyväksy mitään "toisinajattelua".

Monissa uskonnollisissa yhteisöissä johtoasemassa ovat maallikot. Maallikkosaarnaajat voivat olla karismaattisia puhujia ja vilpittömiä uskovaisia. Heiltä puuttuu kuitenkin syvempi teologinen koulutus. Lisäksi heiltä puuttuu asianmukainen sielunhoitajan koulutus. Usein juuri maallikkopuhujat ovat jyrkimpiä uskon opin kysymyksissä kuin teologisen koulutuksen saaneet papit. Sielunhädässä kamppaileva uskova tarvitsee avukseen ymmärtävän ja viisaan sielunhoitajan ei tuomitsevaa ja ankaraa tuomaria.

Näissä "uskontojen uhrien" kertomuksissa kapinamieli yhteisöä kohtaan alkaa usein kapinointina oman perheen kasvatusmenetelmiä kohtaan. Nuoren ihmisen itsenäistyminen ja kasvu aikuiseksi tarvitsee tukea ja ymmärtämistä, mutta myös ohjausta. Kasvatus ei saisi olla omien mielipiteiden ja pyrkimysten tukahduttamista, koska se johtaa väistämättä kapinointiin.

Joillakin yhteisöillä on valitettava käytäntö hylätä eri tavalla ajattelevat sukulaiset ja ystävät ja sulkea heidät täysin yhteisön ulkopuolelle. Heihin ei pidetä enää yhteyttä eikä heitä edes tervehditä vastaan tullessa. Luultavasti tätä tapaa perustellaan seuraavalla Raamatun tekstillä: "Mutta jos veljesi rikkoo sinua vastaan, niin mene ja nuhtele häntä kahden kesken; jos hän sinua kuulee, niin olet voittanut veljesi. Mutta jos hän ei sinua kuule, niin ota vielä yksi tai kaksi kanssasi, että jokainen asia vahvistettaisiin kahden tai kolmen todistajan sanalla. Mutta jos hän ei kuule heitä, niin ilmoita seurakunnalle. Mutta jos hän ei seurakuntaakaan kuule, niin olkoon hän sinulle ikään kuin olisi pakana ja publikaani." Matt 18:15-17

Mitä tarkoittaa se, että sinun pitäisi suhtautua ystävääsi kuin hän olisi pakana tai publikaani? Ensinnäkin sitä, että et pidä häntä enää uskonveljenäsi tai sisarenasi. Mutta eikö hänen kanssaan voi enää olla yhteydessä? Eikö Jeesus itse seurustellut julkisesti myös publikaanien kanssa? Eikö Jumala rakasta pakanoita? Ketä varten Jeesus tuli tähän maailmaan - vanhurskaitako? Jeesus rakastaa kaikkia syntisiä ja eksyneitä ja tahtoo löytää eksyneet lampaat. Jeesus sanoi myös: "Mitä arvelette? Jos jollakin ihmisellä on sata lammasta ja yksi niistä eksyy, eikö hän jätä niitä yhdeksääkymmentä yhdeksää vuorille ja mene etsimään eksynyttä? Ja jos hän sen löytää, totisesti minä sanon teille: hän iloitsee enemmän siitä kuin niistä yhdeksästäkymmenestä yhdeksästä, jotka eivät olleet eksyneet. Niin ei myöskään teidän taivaallisen Isänne tahto ole, että yksikään näistä pienistä joutuisi kadotukseen." Matt 18:12-14

Tärkein käsky, minkä Jeesus antoi meille, on rakkauden kaksoiskäsky. Jumalan lisäksi meidän tulee rakastaa lähimmäisiämme. Myös yhteisöstä luopuneet ja eri tavoin ajattelevat ovat lähimmäisiämme. Jeesus opetti meidät rakastamaan myös vihamiehiämme. Miksi emme voisi osoittaa lähimmäisenrakkautta sanoin ja teoin myös yhteisöstä eronneita kohtaan? Jeesus sanoi myös: "Olkaa armahtavaiset, niin kuin teidän Isänne on armahtavainen. Älkää tuomitko, niin ei teitäkään tuomita; älkää kadotustuomiota lausuko, niin ei teillekään kadotustuomiota lausuta. Antakaa anteeksi, niin teillekin anteeksi annetaan." Luuk 6:36-37

Eronneiden päätöstä on kunnioitettava. Heidän puolestaan voidaan rukoilla, mutta heitä ei saa painostaa ja uhkailla. Voimme rukoilla, että he löytäisivät sellaisen seurakunnan, jossa he tuntisivat olonsa turvalliseksi. Kristus ei heitä hylkää, vaikka oma yhteisö olisikin hylännyt.

Luther opettaa kristittyjen hengellisestä pappeudesta näin: "Kaikilla kristityillä on oikeus lähestyä Jumalaa Isänä. Heidän tehtävänään on myös rakkaudessa nuhdella ja lohduttaa toisiaan. Tässä merkityksessä he kaikki ovat pappeja." Paavali kirjoitti: "Hoivatkaa sen tähden toinen toisianne, niin kuin Kristuskin on teidät hoivaansa ottanut Jumalan kunniaksi." Room 15:7

Monille yhteisöstään eronneille tämä prosessi on ollut niin tuskallinen, että he ovat kyseenalaistaneet koko Jumalan olemassaolon. Nyt vapaana yhteisön valvonnasta he voivat toteuttaa vapaasti itseään. Jotkut iloitsevat siitä, että voivat nyt luottaa omiin voimiinsa ja mahdollisuuksiin, jotka voivat vapaasti valita. Elämän kokemuksen myötä me kaikki kyllä tulemme huomaamaan omien voimiemme rajallisuuden. Silloin tulee kaipaus voida turvautua johonkin pysyvämpään. Kun uskova ihminen alkaa kyseenalaistaa Jumalan, niin sielunvihollinen iloitsee tästä voitostaan.

Näillä yksilökohtaisilla "uskontojen uhrien" kertomuksilla ei kuitenkaan ole syytä demonisoida mitään uskonnollista yhteisöä. Voimme vain rukoilla, että Pyhä Henki ohjaisi uudistumaan sellaisia yhteisöjä, joissa esiintyy em. epäkohtia. Uudistuminen ei tarkoita evankeliumin sanoman vesittämistä. Enemmän armoa ja rakkautta - vähemmän tuomiopäivää ja helvettiä!



Lähteet:

- Raamattu

- www.uskontojenuhrientuki.fi