onko enkeleitä olemassa?


Raamatussa enkelit mainitaan yli 300 kertaa. Vain kaksi enkeliä mainitaan nimeltä meidän Raamatussa: Gabriel ja Mikael. Muutamia muitakin kuten Rafael ja Lucifer mainitaan nimeltä muissa vanhoissa kirjoituksissa. Jeesus sanoo Matteuksen evankeliumissa voivansa kutsua avukseen 12 enkelilegioonaa tai enemmän.

Enkeli tulee kreikankielisestä sanasta angelos eli sanansaattaja. Enkelit toimivat Jumalan sanansaattajina tai taivaallisena hoviväkenä tai sotajoukkona. Meillä jokaisella ihmisellä on myös oma suojelusenkelimme. Kun pyydämme apua taivaalliselta Isältämme, hän auttaa meitä oman suojelusenkelimme välityksellä. Suojelusenkelimme iloitsee aina kun käännymme Jumalan puoleen ja auttaa meitä mielellään. Enkeleillä ei ole omaa vapaata tahtoa. He toteuttavat Jumalan tahtoa. Me kristityt emme rukoile enkeleitä emmekä palvo niitä. Raamatun mukaan enkelit ovat: "palvelevia henkiä, palvelukseen lähetettyjä niitä varten, jotka saavat autuuden periä." Hep 1:14

Enkelit ilmestyvät joskus meille ihmisille. Heillä ei ole mitään tiettyä ulkonäköä eikä sukupuolta, vaan he ilmestyvät sellaisessa hahmossa, mikä tuntuu itse kullekin sopivalta. Heidän olemuksensa on puhdasta rakkautta ja valoa.

Ihmisten enkelihavainnoista on tehty monia tutkimuksia. Tuhansia havaintoja enkelikokemuksista on koottu eri maissa ja myös Suomessa. Usein voimme kokea enkelin läsnäolon erilaisissa tilanteissa vaikka emme näkisikään heitä.

Uudesta testamentista löytyy viittaus suojelusenkeleihin esimerkiksi seuraavista jakeista: Matt 18:10 ja Apt 12:15.

Lähteet:

- Raamattu

- www.teologia.fi

- wikipedia