Anteeksiantaminen. onko se aina mahdollista?


Monet tuntevat ehkä lähipiiristään jonkun henkilön, jolla on tapana myöhästellä. Tällaisia pieniä rikkeitä ja laiminlyöntejä on helppo antaa anteeksi. Mutta kun on kysymys vakavista asioista kuten loukkaamisesta, kiusaamisesta, pettämisestä, alistamisesta, seksuaalisesta hyväksikäytöstä, raiskauksesta, pahoinpitelystä tai lähiomaisen murhasta, pitääkö antaa anteeksi ja onko se edes mahdollista?


MITÄ TIEDE ( PSYKOLOGIA ) KERTOO ANTEEKSIANTAMISESTA?


Tiedetoimittaja Anne Haikola kirjoitti Tiede -lehteen artikkelin anteeksiantamisesta. Hänen mukaansa anteeksianto on päätös luopua vihasta, olla hautomatta kostoa ja suhtautua ystävällisesti väärintekijään. Siihen sisältyy tapahtuneen käsittely, hyväksyntä ja eteenpäin meneminen.

Englannissa ja Irlannissa vuonna 2017 toteutetun tutkimuksen osallistujat kertoivat, että päätös olla antamatta anteeksi sumentaa heidän ajattelukykyään, tekee raivokkaaksi, syö itsevarmuutta, haittaa uusien ihmissuhteiden solmimista, herättää sekä itsetuhoisia että muiden vahingoittamista koskevia ajatuksia, estää henkistä kasvua ja vähentää elämän myönteisyyden tunnetta.

Tohtori Gerald Jampolsky on kirjoittanut: Anteeksiantamattomuus synnyttää jännitystiloja, jotka vaikuttavat siihen fysiologiseen järjestelmään, josta terveytemme on riippuvainen. Viha ja katkeruus vaikuttavat verenkiertoon ja immunijärjestelmän toimivuuteen. Ne aiheuttavat stressiä sydämelle, aivoille ja muillekin kehomme elimille.

Netin terveyskirjastossa kirjoitetaan asiasta näin: "Tutkimusten mukaan anteeksiantaminen vähentää vihaisuutta, loukkaantumisen tunnetta, masennusta ja stressiä sekä johtaa lisääntyneisiin toivon, rauhan, myötätunnon ja itsevarmuuden tunteisiin. Se parantaa ihmissuhteita sekä fyysistä terveyttä. On tärkeä muistaa, että anteeksiantaminen ei tarkoita vääryyden hyväksymistä."

Hyvä terveys- lehdessä lastenpsykiatri Tuulikki Saaristo ei lakkaa hämmästelemästä anteeksiannon parantavaa vaikutusta. Kun luopuu katkeruudestaan, ihminen rentoutuu, uni alkaa maistua paremmalta, masennus ja ahdistus vähenevät. Kielletyt tunteet rasittavat ruumistamme. Viha on voimakas hormonaalinen tila, jonka aikana lihakset ovat jännittyneitä, verenpaine nousee ja adrenaliinia erittyy tavallista runsaammin. Vaikka pettäjänä olisi ollut meille hyvin rakas ihminen, ei vihanpito auta; vääryyshän on jo tapahtunut. Koston hautominen ei tuo mukanaan mitään hyvää. Menneisyyttä ei voi muuttaa, siksi on keskityttävä tulevaisuuteen. Jos menneisyydestä ei kykene irrottautumaan, se hallitsee nykyisyyttä.

Mielenterveys- lehdessä todetaan, että anteeksianto on tärkeä nimenomaan omia voimavaroja vahvistavana psykologisena tekona. Se tapahtuu ensisijaisesti omassa mielessä. Kuluttavien kielteisten tunteiden kierteestä irrottautuminen vapauttaa omat voimavarat parempaan käyttöön.

Anteeksianto toimii, kun se on pyyteetön. Se ei saa tapahtua velvollisuudesta, eikä siihen saa ripustaa ehtoja. Sen lisäksi, että annamme anteeksi muille, on hyvä taito osata antaa anteeksi myös itselle. Kukaan meistä ei ole virheetön. ( Tiede- lehti )


ANTEEKSIANTAMATTOMUUDEN HINTA


Anteeksiantamisen pidättäminen kovettuu lopulta hallitsevaksi, tuhoisaksi syöväksi, joka voi turmella kaikki elämänalueet. Tämän syövän kaksi tappavaa vaihetta ovat kauna ja katkeruus. Ne kovettavat sydämen. Lähetystyöntekijä Dianne B. Collardin mukaan Saatana riemuitsee kristitystä, jonka sydän on kovettunut. Kovettuneen sydämen tunnusmerkkejä ovat esimerkiksi: varauksellisuus, itsekeskeisyys, emotionaalinen ja sosiaalinen eristyneisyys ja vetäytyminen, kylmyys toisia ihmisiä ja Pyhää Henkeä kohtaan, kriittisyys toisia kohtaan, yksinäisyys, viha, rauhan ja ilon puuttuminen.

Kannattaako elää tällä tavoin?


JUMALAN OHJEET


Kristinuskon perusta on Jumalan meitä kohtaan osoittama armo. Koko meidän elämämme on Jumalan rakkauden ja anteeksiantamuksen varassa. Johannes kirjoittaa: "Jokainen, joka vihaa veljeään ( sisartaan ), on murhaaja; ja te tiedätte, ettei kenessäkään murhaajassa ole iankaikkista elämää, joka hänessä pysyisi." Joh 3:15

Muutamia Raamatun jakeita, joissa opastetaan anteeksiantamiseen:

- Matt 6:14-15: "Sillä jos te annatte ihmisille anteeksi heidän rikkomuksensa, niin teidän taivaallinen Isänne antaa teille anteeksi. Mutta jos te ette anna ihmisille anteeksi, ei myöskään teidän Isänne anna anteeksi teidän rikkomuksianne."

- Matt 18:21-22: "Silloin Pietari tuli Jeesuksen luo ja kysyi: Herra, kuinka monta kertaa minun on annettava anteeksi veljelleni, joka rikkoo minua vastaan? Jeesus sanoi hänelle: Minä sanon sinulle: ei seitsemän kertaa , vaan seitsemänkymmentä kertaa seitsemän!"

- Kol 3:13: "Pitäkää huolta, että tulette toimeen keskenänne, antakaa anteeksi toisillenne, vaikka teillä olisikin moittimisen aihetta. Niin kuin Herra on antanut teille anteeksi, niin antakaa tekin."

- Room 12:14,17,19: "Siunatkaa vainoojianne, siunatkaa, älkääkä kirotko. Älkää kenellekään pahaa pahalla kostako. Älkää itse kostako, rakkaani, vaan antakaa sijaa Jumalan vihalle, sillä kirjoitettu on: Minun on kosto, minä olen maksava, sanoo Herra."

Jumalan näennäisesti mahdoton käsky: "antakaa anteeksi niin kuin Hän antaa anteeksi meille" on annettu meille siksi, että hän rakastaa meitä. Hän tietää, mikä on meidän kannaltamme parasta. Hän ymmärtää meidän tuskamme, koska myös Hänen Poikansa murhattiin syyttömänä. Anteeksiantaminen on kääritty rakkauteen. Jumala käskee antaa anteeksi. Hän haluaa, että eläisimme vapaina ja iloiten. Ainoa mahdollisuus tämän toteutumiseen on antaa varauksettomasti anteeksi.


VALINTA


Edellä mainittu lähetystyön tekijä ja kouluttaja Dianne Collardin poika oli joutunut sekopäisen murhaajan uhriksi. Hän kirjoittaa kirjassaan "Päätän antaa anteeksi" näin: "Minun oli ilmaistava tunteeni rehellisesti Jumalalle. Vaikka tiesin, että Jumala edellytti minun antavan anteeksi poikani murhaajalle, minun oli tunnustettava hänelle, etten halunnut antaa anteeksi. Minulla ei ollut minkäänlaisia anteeksiantamisen tunteita. Onneksi Jumala ymmärtää tätä normaalia tilaa. Anteeksiantaminen ei edellytä tunnetta. Se on valinta. Se on hengellinen tahtovalinta, ja se tehdään Pyhän Hengen voimassa." Collard totesi vielä: "Jumala tiesi, että anteeksiantaminen olisi ainoa tie, joka voisi johtaa tervehtymiseen ja kasvuun. Voisin päättää elää joko katkeruuden kahleissa tai anteeksiantamisen vapaudessa, valitsin vapauden."

Anteeksiantaminen voi joskus tuntua ylitsepääsemättömältä. Joissakin tapauksissa se on prosessi, joka vie aikaa. Raamattu on kuitenkin ehdoton siinä, että se on välttämätöntä. Eikä siinä ole tilaa sellaiselle kuin "jos" tai "mutta".


MITEN ANTEEKSIANTAMINEN ON MAHDOLLISTA?


Tutkijoiden mukaan yksilöiden kyvyssä antaa anteeksi näyttää olevan suuria eroja, mitä selittävät osittain sekä kasvuympäristö että perimä. Lähes kuka tahansa voi onneksi kehittää anteeksiannon taitojaan. Se vaatii kuitenkin paljon työtä. Lapsikin voi oppia anteeksiantoa. Hyviä tuloksia on saatu muun muassa tarinallisten keinojen avulla. ( Tiede-lehti )

Mitä syvempi loukkaus, ja mitä vähemmän loukkaaja ilmaisee katumusta, sitä vaikeampaa anteeksianto on. Joskus se voi olla vuosia kestävä prosessi. Itselleenkin on hyvä osata antaa anteeksi. Siten voi irrottautua syyllisyydestä, häpeästä ja vatvomisesta. Jos ei osaa olla armollinen itselleen, se ei ole helppoa toisiakaan kohtaan. ( Mielenterveys-lehti )

Edellä mainittu Dianne Collard kirjoitti: "Jumala ei perusta anteeksiantoaan minua kohtaan siihen, että osoittautuisin sen arvoiseksi tai ansaitsisin sen. Jumala tarkoittaa, että anteeksiantamisen pitäisi olla luonnollinen rektio ihmiseltä, joka on jo kokenut anteeksiannon. Kyky antaa anteeksi riippuu siitä, että on ensin kokenut Jumalan anteeksiannon. Jumalan anteeksianto ilmaisena lahjana asettaa meille vaatimuksen harjoittaa anteeksiantavaa mieltä toisia kohtaan. Toisin sanoen se, että annan anteeksi toisille, todistaa, että olen saanut anteeksi.

Anteeksiantaminen tuntuu joskus mahdottomalta meille ihmisille. Siksi meidän täytyy mennä Jumalan eteen nöyrästi rukoillen saadaksemme voimaa antaa anteeksi. Meidän on pyydettävä apua ja lohdutusta sen sijaan että eläisimme menneisyydessä, vaikka tunteemme haluaisivat muuta. Hän antaa siihen voiman.

Pietari kirjoitti Jeesuksesta: ..."hän ei herjannut takaisin. Kärsiessään hän ei uhkaillut vaan jätti asiansa hänen haltuunsa, joka tuomitsee oikein." Piet 2:23


KUINKA VOIN ANTAA ANTEEKSI SELLAISELLE, JOKA EI ITSE OSOITA KATUMUSTA?


Muutamia perusteita antaa anteeksi ihmiselle, joka ei osoita katumusta. Kuten edellä todettiin, Raamatusta löytyy lukuisia kehotuksia antaa anteeksi. Vielä esimerkki Pietarin kirjeestä: "Älkää kostako pahaa pahalla älkääkä herjausta herjauksella. Päinvastoin siunatkaa, sillä siihen teidät on kutsuttukin, että perisitte siunauksen." 1.Piet 3:8-9 Minun anteeksiantoni ei ole riippuvainen siitä, ovatko toiset pahoillaan vai eivät.

Toiseksi Jeesus antoi meille esikuvan kuollessaan ristillä: "Isä, anna heille anteeksi, sillä he eivät tiedä, mitä tekevät." Luuk 23:34 Kolmantena syynä on hyvä tiedostaa, ettei katkeruus ja kauna tuhoaisi elämäämme. Anteeksiantaminen voimistaa ja vapauttaa henkeämme. Useat pahantekijät eivät ymmärrä, mitä heidän tekonsa merkitsevät.

Kannattaa muistaa, että myös me itse olemme syyllisiä eli syntisiä. Jeesus sanoi kerran: "Joka teistä on synnitön, se heittäköön ensimmäisenä häntä kivellä." Joh 8:7


EDELLYTTÄÄKÖ ANTEEKSIANTAMINEN TEON UNOHTAMISTA?


Terveyskirjastossa todetaan, että anteeksiantaminen tapahtuu sinun itsesi vuoksi eikä kenenkään muun. Anteeksianto ei tarkoita välttämättä sovinnon tekemistä eikä teon katsomista läpi sormien. Esimerkiksi sovinto hyväksikäyttäjän kanssa voi altistaa uhrin uudelleen hyväksikäytölle.

Anteeksiantaminen ei tarkoita sitä, että hyväksyisi toisen tekemät vääryydet tai vapauttaisi hänet vastuusta. Anteeksi antaessaan ja pyytäessään ihminen tekee oman osuutensa ja vapauttaa ennen kaikkea itsensä katkeruuden tuhoisilta vaikutuksilta. Jumalakin antaa anteeksi, vaikka hänellä ei olisi siihen mitään syytä.

Anteeksiantaminen ei myöskään tarkoita sitä, että se, mitä on tehty muuttuisi hyväksytyksi eikä sitä, että sen jälkeen kaikki olisi "kunnossa". Luottamus ei välttämättä palaudu eikä unohtaminen ole ihmismielelle mahdollista. "Anna anteeksi ja unohda" ei ole Raamatusta. On eri asia olla varovainen ja tietoinen asioista kuin vihata ja kantaa kaunaa. Anteeksiannolla voidaan joskus peitellä hirveitäkin tekoja. Tällaista on havaittu esimerkiksi tietyissä uskonnollisissa liikkeissä, joissa jäsenen hyväksikäyttö tai perheväkivalta on voinut jatkua vuosia siksi, että ihmisiä on painostettu syntien anteeksiantamisen vaatimuksella.

Rikollisiin tekoihin syyllistyneiden on oikein ottaa toiminnastaan vastaan seuraukset maalliselta esivallalta ja laista. Eräänä päivänä he tekevät tiliä teoistaan myös Jumalan edessä.

Poikansa murhasta toipuva Dianne Collard kirjoittaa: "On käsittämätöntä, että minun pitäisi unohtaa, että poikani murhattiin! Enkö saisi tuntea menetystä, surua ja tuskaa muistaessani sen? Odotus, että unohtaisimme rikkomuksen kokonaan on epärealistinen ja luultavasti mahdoton. Todellinen anteeksiantaminen perustuu siihen, että muistamme täydellisesti sen, mitä on tapahtunut, ja päätämme antaa anteeksi, ei siihen, että unohdamme, mitä on tapahtunut. Unohtaminen saattaa lopulta olla anteeksiantamisen tulosta, mutta se ei ole koskaan anteeksiantamisen edellytys."


TUOMIOVALTA ON YKSIN JUMALALLA. JEESUKSEN ESIMERKKI


Maallinen tuomiovalta on asia erikseen, mutta lopullinen tuomiovalta on yksin Jumalalla. Meidän on annettava anteeksi, jos haluamme kokea sisäistä vapautta ja siunausta elämässämme.

"Älkää tuomitko, ettei teitä tuomittaisi." Matt 7:1

"Älä anna pahan itseäsi voittaa, vaan voita sinä paha hyvällä." Room 12:21

"Niin totta kuin elän, sanoo Herra, jokainen polvi on notkistuva minun edessäni ja jokainen kieli on ylistävä Jumalaa. Jokainen meistä joutuu tekemään Jumalalle tilin itsestään." Room 14:7-12

Vuorisaarnassaan Jeesus sanoi: "anna meille meidän syntimme anteeksi, niin kuin mekin annamme anteeksi meitä vastaan rikkoneille." Matt 612

Kokiessaan hirveitä tuskia ristiinnaulittuna Jeesus sanoi: "Isä, anna heille anteeksi, sillä he eivät tiedä, mitä he tekevät." Luuk 23:34

Meille ihmisille tämä ei olisi helppoa. Mutta olisiko se aivan mahdotonta? Jeesus vastasi eräälle isälle, joka epäili, voiko Jeesus parantaa hänen poikansa: "Kaikki on mahdollista sille, joka uskoo." Me voimme yhtyä pojan isän vastaukseen: "Minä uskon; auta minua epäuskossani." Mark 9:23-24



Lähteinä käytetty:

- Raamattu

- Dianne Collard: Päätän antaa anteeksi ( Tässä kirjassa Dianne Collard kertoo poikansa murhasta ja omasta paranemisprosessistaan, johon hän suostui totellessaan Jumalaa. Hän oivalsi, että anteeksiantamattomuus on kuin myrkky: ellemme anna anteeksi, se tuhoaa vähitellen meidät itsemme. )

- aktiiviKristinusko.fi

- Päivämies- lehti 11.5.2016

- Tiede- lehti 9/2020 Anne Haikola

- Mielenterveys- lehti 1/2015

- Hyvä terveys- lehti

- terveyskirjasto.fi