mihin me tarvitsemme hengellisyyttä?


Tämä otsikko oli Perjantai-ohjelmalla televisiossa. Otsikon kysymykseen ohjelmassa ei varsinaisesti vastattu. Aihetta sivuttiin pinnallisesti ja kevyesti, mikä kai kuuluu ohjelman luonteeseen. Ohjelmassa esitettiin lyhyt ja sympaattinen dokumentti nuoresta lestadiolaisperheestä. He olivat mukana myös studiokeskustelussa.

Vaikutti siltä, että kyseistä nuorta paria lukuunottamatta koko muu studioyleisö oli aivan pihalla illan aiheesta. Useimmat olivat kirkosta eronneita tai sitä harkitsevia. Toiselle studiovieraalle Jumalan olemassaolo oli epäselvää. Hän halusi uskoa vain sellaiseen Jumalaan, joka vastaa hänen näkemystään Jumalasta. Tämä on hyvin tavallista. Monet haluavat uskoa vain omanlaiseensa itselle sopivaan Jumalaan. Näin ihmiset tekevät itselleen omat epäjumalansa.

Toisen studiovieraan piispa Mari Leppäsen mukaan kaikki uskonnot ovat arvokkaita. Me kristityt tietysti kunnioitamme kaikkia lähimmäisiämme - myös toisin uskovia. Toisia uskontoja emme kuitenkaan voi asettaa samalle viivalle tasa-arvoisena kristinuskon kanssa. Kristinuskossa on kysymys uskosta evankeliumiin - Kristuksen sovitustyöhön meidän edestämme. Tämä edellyttää uskoa Jeesukseen ja siihen mitä hän meille opetti: "Minä olen tie, totuus ja elämä. Ei kukaan tule Isän tykö muutoin kuin minun kauttani." Joh 14:6

Vaikutti oudolta, että keskusteluun hengellisyydestä oli valittu toiseksi "asiantuntijaksi" tv-persoona Arman Alizad. Keskustelun perusteella hänellä ei näyttänyt olevan kokemusta mistään hengellisyydestä.

Juontajan ja studioyleisön ohella suuri osa kansasta on ikävä kyllä aivan pihalla siitä, mistä kristinuskossa on kyse. Mistä tämä johtuu? Jos ihmiset eivät saa kotikasvatuksessa pohjaa uskolle ja Jumala-suhteelle, myöhemmin tämä on hyvin haastavaa. Kouluissa opetetaan uskontoa, mutta se on vähäistä ja pintapuolista tiedon jakamista. Seurakuntien järjestämät rippikoulut ovat liian lyhyitä tilaisuuksia syventyä kristinuskoon. Siinä vaiheessa, kun aikuistuva nuori alkaa kaivata vastauksia elämän tärkeimpiin kysymyksiin, hän etsii niitä itse. Nykyaikana vastauksia löytyy nettisivustoilta, somesta tai kavereilta. Tässä vaiheessa etsijä ajautuu liian usein harhapoluille. Hänelle tarjotaan monenlaisia itsensäkehittämismenetelmiä. Nämä vetoavat, koska niistä jokainen voi valita oman mielensä mukaisen tavan harjoittaa henkisyyttä ja kehittää itseään. Näistä new-age- aiheeseen liittyvistä ilmiöistä kerron tarkemmin otsikolla: "Millaista on hengellinen huuhaa?"

Luterilainen kirkko nähdään usein pelkkänä instituutiona, hengellisenä virastona. Sen tehtäviksi nähdään toimiminen seremonioiden järjestäjänä vastasyntyneille, avioliittoon aikoville ja kuolleille. Miksi aktiivisia kirkossakävijöitä on nykyään vähän? Tämä on liian suuri kysymys vastattavaksi lyhyesti. Mutta jos kirkossa saarnataan evankeliumia puhtaasti niin kuin se on, se vetoaa totuuden etsijään ja hän haluaa kuulla lisää. Pelkkä pyrkimys kaikkien miellyttämiseen ei vedä etsijöitä kirkkoon.

Uskosta osattomille puhe saatanasta on vierasta. Raamatun mukaan saatana on todellinen ja se pyrkii kaikin mahdollisin tavoin torjumaan evankeliumin ja johtamaan meitä harhaan pois Kristuksesta ja pelastuksesta. Kyseiseen tv-ohjelmaan saatana oli saanut jonkun ihmisen toiminnan kautta ujutettua irvokkaan animaatiofilmin itsestään. Tämä filmi esitettiin heti uskovasta pariskunnasta esitetyn dokumentin jälkeen. Kukaan ei kommentoinut tai selittänyt, mikä sen tarkoitus oli. Luulen, että tarkoitus oli häivyttää positiivinen tunne edellä esitetystä dokumentista.

Myös tässä ohjelmassa tuli esille se, että monilla on ennakkoluuloja kirkosta ja uskonnollisista yhteisöistä. Kuvitellaan, että niillä on kaikenlaisia outoja sääntöjä ja tapoja, joita pitäisi noudattaa. Kaikki kuvitellut kiellot ja säännöt ovat ihmisten keksimiä, eivät Jumalan. Usko tarjoaa kristityille vapautta - ei kahleita. Vapaus ei kuitenkaan tarkoita vapautta tehdä pahaa. Jeesuksen tärkein käsky kristityille oli kehotus rakastaa Jumalaa yli kaiken ja rakastaa lähimmäisiämme. Kaiken ydin on rakkaus. Rakkaus ei tee kenellekään mitään pahaa.

Ilman hengellisyyttä elämämme on pelkkää aineelliseen hyvään pyrkivää toivotonta ponnistelua tai maineen ja kunnian tavoittelua. Rikkaus ja maine ovat katoavaisia. Hengellisyys ja usko eivät takaa onnea, terveyttä ja menestystä tässä ajallisessa elämässä. Sen sijaan ne tarjoavat sisäisen rauhan ja varman toivon ikuisesta onnesta ilman kärsimystä.