millaista on hengellinen huuhaa?


Otsikon kysymys tuli mieleeni, kun osuin sattumalta eräälle tv-kanavalle ja jäin seuraamaan sieltä lähetettyä ohjelmaa. Ruudun alalaidassa näkyi maksullinen puhelinnumero, johon katsojat voivat soittaa ja ystävällinen naishenkilö vastaili soittajille. Naishenkilö oli jonkinlainen selvännäkijä ja kaukoparantaja. Tämä parantaja ei nähnyt soittajia eikä tiennyt heistä mitään muuta kuin muutaman sanan, jotka soittajat kertoivat. Tältä pohjalta parantaja kertoi ympäripyöreitä diagnoosejaan soittajien vaivojen syistä ja kertoi näkevänsä soittajien chakrat, joiden väri oli muuttunut sekä lopuksi etäpuhdisti chakrat ja niin tulivat asiakkaat hoidetuiksi.

Chakra on alun perin Intiasta peräisin oleva oppi ihmiskehon energiakeskuksista. Chakrat kuulemma ottavat vastaan ja kanavoivat maailmankaikkeuden ja ihmisen välillä liikkuvia energiavirtoja. Chakrat voivat joutua epätasapainoon esimerkiksi vaikeiden kokemusten takia. Niitä hoidetaan mm. väreillä, tuoksuilla, ravinnolla ja myönteisillä ajatuksilla.

KAUPALLISTA HENKISYYTTÄ

Haku googlella tuotti lukuisia avun tarjoajia maksullisten puhelinnumeroiden takaa. Tarjolla oli mm. kaukohoitoa, reiki-energiaa, korttien viestejä, tunnetyöskentelyä, ennustamista, selvännäköä, enkelikorttitulkintaa, kaukoreikihoitoa, henkistä auttajaa ja tarot-tulkitsijaa. Puhelinnumeroiden lisäksi mainitaan vain näiden apua tarjoavien nimi, mutta ei mitään tietoa henkilöiden pätevyydestä tai koulutustaustasta. Tämä vaikuttaa kovin helpolta tavalta rahastaa apua tarvitsevia ihmisiä. Kuka tahansa keskustelutaitoinen nainen ( yleensä he ovat naisia ) voi perustaa oman puhelinvastaanoton. Lääkärin ammatin samoin kuin monien muidenkin ammattien harjoittaminen ilman asianmukaista pätevyyttä on Suomessa lailla kielletty.

Tarjolla on myös runsaasti maksullisia elämänhallintaan liittyviä kursseja. Tässä pari esimerkkiä enkelikurssien mainoksista:

"RAHADRAAMA JA PUUTTEET LOPPUVAT TÄHÄN. OLET VALMIS ELÄMÄSI SUURIMPAAN MUUTOKSEEN, YHDISTYMÄÄN TODELLISEEN VOIMAASI. Pura kaikki ikävät uskomukset ja rajoitteet rahaan liittyen lopullisesti ja pysyvästi sekä opi astumaan todellisuuteen, jossa villeimmätkin unelmasi voivat viimeinkin toteutua, sillä rahaan liittyvät rajoitukset ovat vain muisto menneisyydestä.

Toinen esimerkki:

RUNSAUDEN JUMALATAR Luo unelmiesi runsas elämä ihanalla ja taianomaisella tavalla feminiinisillä superkyvyilläsi.

Nettisivujen kuvaston ja sisällön perusteella naiset tarjoavat enkelipalveluita toisille naisille. Muovikulhojen ja alusvaateiden sijasta naiset kokoontuvat nyt ostamaan henkisiä elämyksiä toinen toistensa luo. Kaupaksi käyvät myös horoskoopit, hoitavat öljyt ja kivet sekä erilaiset energiahoidot. Suosittujen enkeligurujen luo jonotetaan ja verkossa tarjottavista palveluista maksetaan mitä pyydetään.

Tällaista tarjontaa ei olisi näin runsaasti, ellei sille olisi kysyntää. Monet ihmiset ovat kiinnostuneita henkisistä asioista ja erilaisista uskomushoidoista. On varmaankin helpompaa kääntyä kaukoparantajan puoleen kuin hakea apua vaikkapa psykiatrisesta hoidosta.

Nämä asiat liittyvät ns. uushenkisyyteen, josta käytetään nimitystä new age. Eräs nainen kertoo netissä kokemuksistaan: "Kun en löytänyt rakkautta maan päällä, aloin etsiä sitä näkymättömästä maailmasta. Tutkin erilaisia uskontoja ja aloin meditoida. Luin paljon chakroista ja rupesin ajamaan itseni sisälle voimia erilaisten spirituaalisten ohjeiden mukaan. Ennustin tarot-korteista ja etsin tulevaisuutta sieltä. Harrastin reikiä ja muita New Ageen liittyviä juttuja, puiden halaamista ja enkelien kanssa seurustelemista. Hetken tunsin, että löysin jotain, joka täytti kaipaamani tyhjyyden."

NEW AGE

New agen juuret ovat 1800-luvulla. Se sai vaikutteita erityisesti teosofiasta. Vaikutteita etsittiin idästä. Länteen tuli Intiasta hindulaista lähetystyötä tekeviä guruja. New age korostaa yksilöllisyyttä. Se ilmenee oman totuuden etsimisenä ja painottaa omien valintojen ja tekojen vaikutusta koko maailmaan. Jokaisella on oma totuutensa tai jokainen voi luoda oman todellisuutensa. Jokaisella on oikeus uskoa siihen, mihin haluaa uskoa. Ajattelussa korostuu itämainen henkisyys vastakohtana länsimaiselle materialismille. Järjestäytyneen uskonnollisuuden sijaan etsitään usein henkilökohtaista henkistä kokemusta. New age ajattelussa tämänpuoleinen elämä on arvokasta ja henkisyyden katsotaan johtavan parempaan elämään jo nyt eikä vasta tuonpuoleisessa. Maanpäällistä elämää ei nähdä ainutkertaisena, vaan uskotaan intialaisen filosofian tavoin jälleensyntymiseen ja karman lakiin. Luojan ja luodun erillisyyttä ei hyväksytä. Heidän ajattelussaan pyritään henkiseen evoluutioon ja itsetuntemuksen kehittämiseen. Apumenetelminä voivat olla esimerkiksi meditaatio, tarot-kortit tai unien tulkinta.

Eräs tunnettu new age - liikkeen suunta on 1900-luvun alkupuolella syntynyt Rudolf Steinerin perustama antroposofinen liike. Steinerin opetuksesta muutama esimerkki: Hän uskoi, että enkelit ovat eläneet aiemmin ihmisinä kuussa, arkkienkelit auringossa ja persoonallisuushenget vanhassa Saturnuksessa. Suuret uskontojen perustajat ovat olleet enkelien valtaamia. Steiner uskoi kuolleiden tarvitsevan ravintoa eläviltä ihmisiltä. Vainajat käyttävät ruoakseen unen aikaisia ajatuksia ja ideoita. Steiner uskoi jälleensyntymiseen. Hän kertoo renesanssimaalari Rafaelin olleen edellisissä elämissään Johannes Kastaja ja profeetta Elia. Tunnetuin suomalainen Steinerin seuraaja, muusikko Jukka Kuoppamäki kertoo kirjassaan, miten ihmisen aineeton keho laajenee kuoleman jälkeen ihmisen noustessa korkeammille tasoille. Laajimmillaan aineeton keho voi olla yhtä suuri kuin Saturnuksen rata auringon ympäri. Ennen uutta jälleensyntymäänsä maan päälle keho taas kutistuu pieneksi, kunnes karmaan liittyvät ruumiilliset ominaisuudet mahtuvat siittiösoluun, jonka tehtävänä on hedelmöittää tulevan äidin munasolu.

New agen ajatusmaailma houkuttelee monia. Se on täynnä hyvyyttä ja rakkautta. Kirjallisuudessa lainataan jopa Raamatun jakeita. Helvettiin tai persoonalliseen pahaan ei uskota, vaan ihminen luo oman elämänsä, oman taivaansa tai helvettinsä ajatuksillaan ja käytöksellään.

HENKIOLENNOT

Muutamia esimerkkejä nykyajan uushenkisyydestä: Eräs bloggaaja antaa tarkkoja ohjeita siitä, miten tulisi toteuttaa täydenkuun rituaali. Ohjeiden jälkeen on vielä työkirja aiheesta. Siinä opastetaan tekemään itselle puhdistava kylpy, johon voisi laittaa merisuolaa tai Epsom-suolaa ja eteerisiä öljyjä. Kylvyn aikana tulee ajatella, miten on täysin vapautunut, puhdistunut ja uudistunut tässä prosessissa. Eteerisiä öljyjä tulee lisätä keholle auttamaan uuteen energiaan siirtymisessä. Sitten pitää mennä ulos nauttimaan täydenkuun energiasta. "Tunne miten olet yhteydessä Äiti Maahan ja nauti samalla kuun valosta. Jos näet täydenkuun, niin katsele sitä hetken aikaa ja tunne miten vastaanotat kuulta uusia siunauksia ja energiaa itseesi. Voit myös keskustella kuulle ja kertoa toiveistasi sekä pyytää kuun energiaa tukemaan sinua niissä asioissa, mitkä ovat sinulle juuri nyt tärkeitä. Saatat samalla kuulla miten kuun jumalatar antaa sinulle ohjausta ja viestejä tämän hetkiseen elämänvaiheeseesi. Muista juoda paljon vettä!" Luultavasti nämä ohjeet annettiin tosi tarkoituksella ja jotkut lukijat ottavat ne vakavissaan.

Toinen esimerkki: Uushenkisissä piireissä "yksisarviset" ovat kaikkien tuntemia henkisiä olentoja. Niiden sanotaan olevan ylösnousseita hevosia, jotka palvelevat meitä henkisellä tiellämme. Ne ovat enkelimäisiä, hyvin korkeavärähteisiä ja voimallisia olentoja, jotka kasvattavat vahvasti yhteyttämme korkeimpaan ja oman sielumme viisauteen. Ne ovat kehittyneet henkisellä tiellään, syntyneet hevosiksi, jättäneet fyysisen kehonsa ja kehittyneet yksisarvisiksi.

Kolmas esimerkki: Uushenkisyyden alan kirjailija Ulla Niskanen kertoo eräässä kirjassaan, että jokaisella ihmisellä on oma lohikäärme, jos henkilö vain haluaa solmia siteen siihen. Niskasen mukaan lohikäärmeitä on useita ryhmiä. "Voit kutsua lohikäärmeet puhdistamaan kaiken veden, mikä kodissasi on ja mikä sinne tulee. Ilmalohikäärmeitä voit pyytää tuomaan puhdasta ilmaa ja tuoreita ajatuksia ja maalohikäärmeitä pitämään sinut maadoitettuna tai puhdistamaan maaperiä."

OPETUS

Uushenkisyydessä opetetaan, että sinä olet upea kokonaisuus omassa ainutlaatuisuudessasi ja voit tarkastella tätä ainutlaatuisuuttasi monin eri tavoin - esimerkiksi energioiden näkökulmasta ( oma säteesi, arkkienkelisi, aurasi värit ) tai vaikkapa astrologian tai numerologian kannalta.

Uushenkisyyden eli New agen ajattelun kannattajien toimesta on julkaistu suuri määrä alan kirjallisuutta. Niistä löytyy järkyttävän paljon aiheeseen perehtymättömille täysin käsittämättömiä väitteitä. Monet kirjoittajat kertovat, etteivät he itse ole kirjoittaneet tekstiään, vaan ne ovat heitä ohjanneen henkiolennon tuotoksia. Jotkut kirjoittajat väittävät, että heidän kirjaansa sisältyy elintärkeä viesti tuonpuoleisesta koko ihmiskunnalle. Kirjailija Aila Ruoho on perehtynyt laajasti uushenkiseen kirjallisuuteen. Hän kertoo kirjassaan "Henkisyyden harhapoluilla" seuraavasti: "Luettuani kymmeniä ja kymmeniä teoksia uushenkistä lähdekirjallisuutta eteeni tuli monenlaisia `ainutlaatuisia`sanomia. Jotkin kanavoiduista teksteistä olivat jokseenkin mitäänsanomattomia, itseään toistavia niin ilmaisultaan kuin kirjoitusasultaan sekä sen verran kielellisesti heikkolaatuisia, että niitä on jo senkin perusteella vaikea mieltää minkään korkeamman ja ihmistä älykkäämmän hengen tuottamaksi."

Helsingin Sanomissa julkaistiin 2020 artikkeli salaperäisestä Ruusu-Risti ry:n temppelistä Helsingissä. Se on yhdistyksen oman määritelmän mukaan "vapaan ajattelun pyhäkkö, jonka jäsenet etsivät totuuden ydintä, salaista jumalviisautta, mikä piilee kaikkien aikojen uskonnoissa, mytologioissa sekä filosofisissa ja tieteellisissä järjestelmissä." Sen perusta on teosofisessa liikkeessä. Uudessa liikkeessä yhdistyvät teosofian perimmäiset opit korkeimman totuuden etsimisestä, jälleensyntymisestä ja karman laista yhdistettynä suomalaiseen kansalliseepokseen Kalevalaan. Heidän mielestään Kalevala on yksi maailmanuskontoihin liittyvistä pyhistä kirjoista, joista kaikista löytyy yhteinen salattu viisaus. Teosofit eivät tunnusta käsitystä pelastumisesta pelkän uskon avulla. Ihmisen pitäisi tehdä itse jotain pelastumisensa eteen. Heillä on idea ihmiskunnasta, joka kulkee kohti täydellisyyttä. Tavoitteena voidaan pitää myös uudestisyntymistä, eli hengellistä valaistumista, jolloin ihminen saavuttaa korkeamman tietoisuuden.

VAARALLISIA HARHAPOLKUJA

Mikäli lähdet vakavissasi tälle uushenkisyyden tielle, edessäsi on loputon onnen etsiminen ja itsesi kehittäminen korkeammalle tasolle opiskelemalla ja henkisyyttä harjoittamalla oudoilla rituaaleilla. Uskot, että enkelit yksisarviset, lohikäärmeet, kuu, Äiti Maa ym. henkiolennot auttavat sinua. Jos voimasi ja uskosi riittävät, saatat uskosi mukaan syntyä uudelleen tähän epätäydelliseen maailmaan ja aloitat jälleen itsesi kehittämisen ja hyvän karman keräämisen hyviä tekoja tekemällä. Lopullisena kaukaisena ihanteena täydellinen maailma. Tähän uskominen vaatii vielä suurempaa uskoa kuin usko evankeliumin sanomaan.

Opiskelu ja itsensä kehittäminen ovat kannustettavia asioita. Mutta tunteeko joku täydellisen ihmisen, jolla ei ole mitään puutteita ja joka ei ole koskaan tehnyt tai ajatellut mitään väärää? Monille on vaikea ajatella, että , että nuo monet tavalliset mummot ja papat voisivat olla samalla henkisyyden tasolla itseni kanssa ja että he olisivat kanssani samassa asemassa tuonpuoleisessa maailmassa. Ihmisen ylpeys on meitä vaivaava perisynti, joka erottaa meidät Jumalasta.

Nämä uushenkisyyden monenlaisten suuntausten harjoittajat ovat useimmiten vilpittömiä totuuden ja onnen etsijöitä. Missä vaiheessa nämä etsijät ovat eksyneet harhapoluille omatekoisen henkisyyden suohon? Persoonallinen Paha eli paholainen sai voittonsa näiden ihmisten kohdalla siinä vaiheessa, kun se sai nämä ihmiset uskomaan, ettei mitään persoonallista pahaa ole olemassa eikä kadotusta. Toisin sanoen paholainen uskottelee näille ihmisille, että voitte uskoa ihan mitä haluatte ja harjoittaa henkisyyttänne oman mielenne mukaan. Millään ei ole mitään väliä, kunhan vaan pysytte erossa Jeesuksesta, ettekä tunnusta häntä vapahtajaksenne. Näin tämä persoonallinen paha vetää ihmiset mukanaan sinne, minne se itse tietää olevansa menossa eli iankaikkiseen kadotukseen, eroon Jumalasta.

Me kristityt uskomme enkeleihin, mutta me emme rukoile enkeleitä. Me suuntaamme rukouksemme suoraan taivaalliselle Isällemme ja voimme rukouksissamme vedota Jeesuksen sovitustyöhön. Enkelit ovat Jumalan tahdon toteuttajia, eivät itsenäisiä toimijoita. Yksisarviset ja muut henkiolennot ovat harhaan johdetun mielikuvituksen tuotteita. Apostoli Paavali kirjoitti korinttolaisille: "Eikä ihme, tekeytyyhän itse Saatanakin valon enkeliksi. Ei siis ole mitenkään merkillistä, että hänen palvelijansa esiintyvät Jumalan asian palvelijoina. He saavat tekojensa mukaisen lopun." 2.Kor 11:14-15 Paavali kirjoitti myös kolossalaisille näin: "Teiltä ei saa riistää voittamaanne palkintoa kukaan, joka nöyryyttä teeskennellen palvoo enkeleitä, pohdiskelee näkyjään ja ylpeilee tyhjistä ajatuksistaan. Tällainen ihminen on kuin irrallinen ruumiinosa, joka on kadottanut yhteytensä päähän. Kristus on tuo pää .. Kol 2:18-19

Palataan takaisin aikaisemmin mainittuun naiseen, joka netissä kertoi alkaneensa etsiä onneaan harrastamalla uushenkisyyden eri muotoja. ( Kertomus löytyy osoitteessa: www.mahdollisuus.fi ) Myöhemmin tämän naisen olo alkoi huonontua. Hänelle tuli ahdistuksia ja pelkotiloja. Hän oli kuin varjo ihmisestä. Hän uskoi enkeliensä vievän hänet pian taivaalliseen kotiin, kuten ne olivat luvanneet. Lopulta hänen ystävänsä ehdotti, että he menisivät papin puheille. "Kun pappi kysyi, haluanko ottaa Jeesuksen takaisin sydämeeni, minä suostuin. Samassa näin Jeesuksen ristillä ... Siinä hetkessä kaikki ahdistus, paha olo ja synnit otettiin pois ... Nyt ymmärrän, että kaiken aikaa olin etsinyt yhteyttä Jumalaan. Kun Jeesus tuli sydämeeni, hän täytti sen tyhjiön."

Muutama vuosi sitten Helsingin seurakuntayhtymä osallistui ensimmäisen kerran uushenkisyyden "Minä Olen"- messuille. Nyt on herännyt kysymys siitä, pitäisikö kirkon olla mukana tällaista henkisyyttä harjoittavissa tapahtumissa? Kirkon ei tulisi millään muotoa osoittaa hyväksyntää tällaisille suuntauksille, koska ne johtavat henkisiä etsijöitä harhaan. Sen sijaan kirkon tulisi ohjata näitä etsijöitä Hyvän Paimenen laumaan, joka ohjaa heidät oikealle tielle, koska ei ole kuin yksi tie ja yksi ovi, jotka johtavat pelastukseen.

Etsijöille ei pidä lupailla, että vastaanottamalla Jeesuksen elämääsi, maalliset huolesi häviävät. Terveyttä, rahaa tai menestystä tässä elämässä ei luvata. Sen sijaan luvataan paljon enemmän: rauha omalletunnolle ja ikuinen elämä Jumalan yhteydessä. Tämän saavuttamiseksi etsijän ei tarvitse päästä henkisyyden korkeimmille tasoille. Tämä tarjotaan meille armosta ilman omia ansioitamme. Tämä armo on tarjolla kaikkein heikoimmillekin ihmisille, jotka omasta mielestään ovat arvottomia ja epäonnistuneita.


Lähteitä:

- wikipedia

- Aila Ruoho, Henkisyyden harhapoluilla

- www.svl.fi ( Suomen viikkolehti )

- Helsingin Sanomat

- www.terve.fi

- www.yle.fi

- www.enkeliviesti.fi

- www.skepsis.fi

- www.kirkkojakaupunki.fi

- www.mahdollisuus.fi

- www.valonpolku.com