onko raamattua sensuroitu?

Pääsiäisen aikaan Suomen Yleisradio katsoi asiakseen mainostaaa vasta ilmestynyttä kirjaa, joka pyrkii horjuttamaan Raamatun uskottavuutta. Kirjan provosoiva nimi "sensuroitu" herättää mielikuvan siitä, että "alkuperäisestä" Raamatusta olisi poistettu ja muutettu tekstejä tietoisesti.

Kirjan esittelyssä Yle esitti katsojille ikäänkuin uutena tietona, että mitään yhtä alkuperäistä Raamattua ei ole olemassakaan. Tämä ei ole todellakaan mikään uusi tieto. Jo peruskoulussa opetetaan, että Raamattu ei ole yksi kirja, vaan kirjakokoelma. Se sisältää 66 kirjaa, jotka ovat syntyneet noin tuhannen vuoden aikajaksolla. Kaikkien kirjoittajiakaan ei tiedetä varmasti. Kirjojen alkuperäisiä käsikirjoituksia ei ole enää olemassa. Raamatun kirjojen tekstejä kopioitiin käsin satojen vuosien ajan ennen kirjapainon keksimistä ja kirjojen painamista 1500-luvulla jKr.

On selvää, että Raamatun teksteihin on aikojen saatossa tullut pieniä muutoksia. Kaikki tekstit eivät ole siirtyneet kopijoijalta toiselle sanasta sanaan alkuperäisessä muodossa. Mutta onko kirjoitusten alkuperäisen sisällön sanoma muuttunut ratkaisevasti, se on toinen kysymys.

Kirjan "Sensuroitu" tekijät pitävät todisteena sensuroinnista sitä, että Raamatun kirjakokoelman ulkopuolelle on jätetty lukuisia muita vanhoja kirjoituksia kuten esimerkiksi Tuomaan ja Filippuksen evankeliumit. Tällaiset huomautukset voivat herättää kysymyksiä maallikoilla, jotka eivät tunne Raamatun historiaa. Ikävä kyllä useimmat nykyajan ihmiset eivät sitä tunne. Mutta kaikille Raamatun historiaan perehtyneille kuten myös varmasti kirjan tekijöille on aivan selvää, miksi kaikkia kirjoituksia ei otettu mukaan Raamatun kirjakokoelmaan.

Otetaan esimerkki. Noin 150-200 vuotta sitten on elänyt joku todella merkittävä henkilö ja opettaja. Tämä henkilö koki poikkeuksellisia kokemuksia elämässään ja hänen opetuksensa inspiroivat aikalaisia. Tämän henkilön seurassa oli noin kolmen vuoden ajan hänelle läheisiä oppilaita, joita hän opetti ja jotka olivat mukana hänen elämänkokemuksissaan. Tämän merkkihenkilön kuoltua muutamat hänen oppilaistaan kirjoittivat muistiin hänen kokemuksiaan ja opetuksiaan. Myöhemmin 150-200 vuoden kuluttua jotkut muut kirjoittivat kyseisen henkilön opetuksista erilaisten omien lähteidensä ja päättelyjensä pohjalta. Kumpaa pitäisimme luotettavampana, aikalaisten ja silminnäkijöiden kirjoituksia vai 150 vuotta myöhemmin kirjoitettua kirjoitusta? Tästä on lähinnä kysymys, kun puhutaan Uuden testamentin kirjakokoelman ulkopuolelle jätetyistä apokryfisistä kirjoista.

Suuri osa näistä apokryfisistä kirjoituksista kirjoitettiin vasta toisella vuosisadalla tai myöhemmin. Nykyisen raamatuntutkimuksen mukaan niillä ei ole historiallista arvoa Jeesuksen elämän kuvaajana.

( Lue myös luku: "Miten erotan oikean opin harhaopista?" )

Sisällöltään ja lajityypiltään kirjoituksia on monenlaisia, aidoista opetusten kokoelmista ja kirjeistä aina selviin väärennöksiin, taruihin ja gnostilaisiin ( salatiedon ) kirjoituksiin. Aitoja ja yleisesti arvostettuja opetustekstejä ovat mm. apostolisten isien kirjoitukset, jotka sijoittuvat ajallisesti apostolien ja Uuden testamentin ajan jälkeen.Suuri osa näistä apokryfisistä kirjoituksista on jälkikäteen pantu jonkun tunnetun henkilön, yleensä apostolin nimiin.Monet näistä kirjoituksista on myöhemmin arvioitu väärennöksiksi ja harhaoppisiksi gnostilaisiksi näkemyksiksi kristinuskosta.

UUDEN TESTAMENTIN KAANONIN MUODOSTUMINEN

Ensimmäiset kristityt pitivät juutalaisten pyhiä kirjoituksia ohjeellisina. Kristityt käyttivät heprealaisen Raamatun Tanakhin kreikankielistä käännöstä Septuagintaa. Siitä käytetiin nimitystä "kirjoitukset" (kreikaksi grammata ) eli Raamattu. Tämän rinnalle alkoi syntyä kristittyjen laatimia kirjoja. Toisella vuosisadalla näitä kirjoja alettiin koota nimen "Uusi testamentti" alle, vaikka tuolloin ei ollut yksimielisyyttä siitä, mitkä kirjat hyväksyttiin ohjeellisiksi.Varhaiskristillisyys ei ollut yhtenäinen liike ja eri tulkintojen välillä esiintyi ristiriitoja. Toisella vuosisadalla kirkon linja haluttiin yhtenäistää. Tältä ajalta on säilynyt vain hajanaista tietoa. Noin vuonna 170 laadittiin ns. Muratorin kaanon, jossa lueteltiin hyväksytyt kirjoitukset. Tämä kaanon eli kirjakokoelma on hyvin samanlainen kuin nykyinen, mutta siihen kuuluivat myös Pietarin ilmestys ja Salomonin viisaus eli viisauden kirja. Uuden testamentin kaanonin määritteli ensimmäisenä Athanasius vuonna 367. Se hyväksyttiin lopulta Karthagon kolmannessa kirkolliskokouksessa vuonna 397. Vielä tämän jälkeenkin joitakin kirjoja haluttiin kyseenalaistaa. Erityisesti Jaakobin kirje ja Johanneksen ilmestys herättivät keskustelua. Vielä 1500-luvulla Martti Luther kyseenalaisti, mutta ei hylännyt Jaakobin kirjeen, Juudan kirjeen, kirjeen hebrealaisille ja Johanneksen ilmestyksen.

Myös Vanhan testamentin kirjakokoelman ulkopuolelle on jäänyt useita tekstejä. Ne sijoittuvat ajallisesti Vanhan testamentin ja Uuden testamentin väliseen aikaan. Kun juutalaisten käyttämän Raamatun eli Tanakhin kokoonpano lopullisesti vakiintui ajanlaskumme ensimmäisellä vuosisadalla, nämä kirjat jätettiin pois, koska uskottiin, ettei profeettoja ollut esiintynyt enää 400- luvun jälkeen ennen ajanlaskumme alkua. Roomalaiskatolinen ja ortodoksinen kirkko käyttävät joitakin näistä apokryfikirjoista. Protestanttiset kirkot eivät käytä niitä juuri lainkaan.

KRISTILLISEN USKON MÄÄRITTELY

Ensimmäinen tiivis määritelmä kristittyjen uskosta sisältyy "Apostoliseen uskontunnustukseen", joka laadittiin ensimmäisellä tai toisella vuosisadalla Rooman seurakunnassa. Se syntyi tarpeesta puolustaa kristillistä uskoa valheellisia syytöksiä ja epäluuloa vastaan.

Ensimmäinen ekumeeninen eli yleinen kirkolliskokous pidettiin Nikeassa nykyisen Turkin alueella vuonna 325. Rooman ensimmäinen kristitty keisari Konstantinus Suuri kutsui sen koolle, koska aleksandrialaisen Areioksen oppi eli areiolaisuus herätti kirkossa suuria erimielisyyksiä. Areios opetti, että Poika, Kristus on luotu eikä siten saman arvoinen kuin Isä Jumala. Kokouksessa Areios tuomittiin harhaoppiseksi. Raamatun pohjalta muotoiltiin kristillinen kolminaisuusoppi: "Jumala on kolmiyhteinen - Isä, Poika ja Pyhä Henki. Kolme persoonaa, mutta vain yksi Jumala" Tässä kokouksessa annettiin kirkkoa sitova uskontunnustus, joka täydennettiin vuonna 381 järjestetyssä Konstantinopolin ensimmäisessä kirkolliskokouksessa muotoon, joka tunnetaan nykyään Nikean uskontunnustuksena.

MONIJUMALAISUUS?

Kirjan "Sensuroitu" tekijät hakevat huomiota kirjalleen kovin heppoisella vihjauksella, että kristinusko olisi alunperin monijumalainen uskonto. Tätä tietoa olisi muka tahallaan häivytetty. Tällainen vihjaus voi innostaa ateisteja, mutta ei vakavasti otettavia Raamatun tutkijoita. Sekä juutalaisuuden että kristiuskon yksijumalaisuutta ei ole mahdollista kyseenalaistaa.

Lähi-idän kansoista Israelin usko oli aivan päinvastainen kuin Kaananin, Babylonin, Persian ja Egyptin uskonnolliset käsitykset. Noilla kansoilla oli monia jumalia, joihin esimerkiksi Egyptin faaraotkin syntyperänsä vuoksi kuuluivat. Ensimmäinen käsky, jonka Jumala antoi Israelin kansalle Mooseksen kautta kuului: "Minä olen herra sinun Jumalasi, sinulla ei saa olla muita jumalia." 5.Moos 5: 6-7 Tästä Jumala toistuvasti varoitti kansaa Mooseksen välityksellä. Israelin usko syntyi aina Jumalan sanasta, joka profeetallisesti tuli valituille ihmisille. Ihminen ei etsinyt Jumalaa vaan jumala ihmistä.

Kristinuskon ehdoton yksijumalaisuus käy ilmi esimerkiksi Jeesuksen lähetyskäskyssä:

"Minulle on annettu kaikki valta taivaassa ja maan päällä. Menkää siis ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni; kastakaa heitä Isän ja Pojan ja Pyhän hengen nimeen ja opettakaa heitä noudattamaan kaikkea, mitä minä olen käskenyt teidän noudattaa. Ja katso, minä olen teidän kanssanne kaikki päivät maailman loppuun asti." Matt 28: 18-20

Todisteena vihjailulle monijumalaisuudesta kirjan tekijät kertovat, että jostakin on löytynyt pari kirjakääröä, joissa olisi viittaus moniin jumaliin ja jumalan poikiin. Kuten edellä todettiin niin apokryfisissä kirjoituksissa esiintyi paljon väärennöksiä ja taruja.

ONKO JUMALALLA OSUUTTA RAAMATUN KIRJAKOKOELMAN SYNTYYN?

Vai .... ovatko Raamatun kirjat valikoituneet lukuisten sattumien ja inhimillisten intressien seurauksena?

Tunnettu ja hyvin arvostettu Raamatun opettaja David Pawson totesi jossakin luennossa, että teologiset tiedekunnat ovat nykyisin "uskon sammuttajia". Liberaaliteologia on saanut yhä enemmän kannatusta myös meidän kirkossamme. Tämä suuntaus alkoi jo 1700-luvulla Saksassa. Yksi heidän keskeinen periaatteensa on raamattukritiikki, jossa Raamattu laitetaan tiukan historiallisen tarkastelun kohteeksi. Heidän mielestään mitkään uskonnolliset totuudet eivät ole kiveen hakattuja, sillä kunkin ihmisen henkilökohtainen kokemus voi paljastaa jonkin uuden näkökannan Jumalasta.

Edellä mainittu teologi Pawson arvostelee voimakkaasti tätä kriittistä raamatuntutkimusta, joka pyrkii tuhoamaan uskon Raamattuun. Opiskellessaan Cambridgen yliopistossa hän itse koki uskonnollisen kriisin liberaaliteologiaksi kokemansa opetuksen vuoksi. Nämä kriittiset raamatuntutkijat etsivät virheitä Raamatusta. Miten paljon virheitä on tapahtunut tekstien kopiointivaiheessa? Tutkijat ovat selvittäneet alkuperäistekstejä. Selvitysten perusteella Uusi testamentti on tällä hetkellä 98 prosenttisesti oikein. Vanha testamentti on vain vähän jäljessä. Joitakin kopiointivirheitä on tullut.

Kuolleen meren kirjakääröt löydettiin 1948. Ne sisältävät täydellisen Jesajan kirjan. Se on tuhat vuotta vanhempi kuin siihenasti käytetyt kopiot, jotka olivat peräisin noin vuodelta 900 jKr. Löydetyt kääröt olivat vuodelta 100 eKr. Teksti oli pysynyt ennallaan - vain pari asiaa piti muuttaa.

Ylempi kriittisen raamatuntutkimuksen taso väittää, että vaikka Raamatun tekstit olisivatkin aitoja, ihmiset ovat silti voineet erehtyä. Tutkijat lähestyvät tekstejä omien ennakkokäsitystensä pohjalta. Monet eivät usko lainkaan ihmeisiin. Heidän mielestään tiede on todistanut, ettei ihmeitä tapahdu. Kun he törmäävät teksteissä ihmeeseen, he leikkaavat sen pois virheenä. Tämä kristillisyyden muoto on Pawsonin mukaan tuhonnut uskon Raamattuun. Se on tappava tapa tutkia Raamattua. On hyvä pyrkiä alkuperäiseen tekstiin, mutta on eri asia hylätä teksti, jos se ei vastaa nykytieteen käsityksiä. Näille tutkijoille, jotka eivät käy kirkossa, tämä on puhtaasti akateemista tieteenharjoitusta.

On hyvin yleistä valikoida, mitä hyväksytään ja mitä ei hyväksytä. Pawsonin mielestä oikea tapa lukea näitä kirjoja on teologinen tapa. Teologia on yksinkertaisesti sitä, mitä ajattelet Jumalasta. Myös Vanhan testamentin kertomuksia kannattaa lukea, jotta voi oppia Jumalasta. Hän - Jumala on kertomusten päähenkilö eivätkä esimerkiksi Saul, Daavid, Samuel ym. Jumala on kaiken takana ja Hän vaikuttaa historiaan. Kertomuksia lukiessa täytyy muistaa, että kyse on Jumalasta. Mitä Hän tekee tässä? Jumala on elävä Jumala. Pawson sanoo, että ainoa syy lukea Raamattua on oppia tuntemaan Jumala.

Teologian tohtori Jukka Ahvio toteaa: "Selvää onkin, että jos Raamattua ei pidetä Jumalan sanallisena ilmoituksena, jäljelle jää vain ihminen itse kokemuksineen. Liberaaliteologia haluaa avata mielet vapaiksi myös sille mahdollisuudelle, että Raamattu ei olisikaan Jumalan ilmoitus, jonka perustalle voidaan rakentaa kestävä ja ohjeellinen uskonoppi ja kristillinen elämäntapa. Itse asiassa liberaaliteologia katsoo varsin varmasti tietävänsä, että Raamattu ei ole tällainen perustus. Arvoitukseksi on aina jäänyt, millä liberaaliteologia kykenee tällaisen tiedollisen varmuutensa oikeuttamaan"

Mikäli meiltä puuttuu usko Jumalaan ja hänen johdatukseensa, niin Raamattu on pelkkä historiallinen kirjakokoelma.

Riitta Sistonen kirjoittaa blogissaan: "Liberaaliteologia on yleishumanistinen ideologia tai oppi, jossa ihminen ei ole syntiin langennut ja sovitusta tarvitseva, vaan joka eettisillä ohjeilla, neuvoilla ja esimerkillä voidaan kasvattaa paremmaksi. Näin ei tarvita Raamatun ilmoittamaa vapahtajaa Jeesusta Kristusta, joka sovitti ihmiskunnan synnit ristillä. Liberaaliteologiassa koko kristinuskon ydinsanoma on siis turhennettu ja kadotettu. Jeesus Kristus ja hänen ristinuhrinsa puolestamme on kulmakivi, joka poistamalla aiheuttaa koko rakennuksen romahtamisen. `Hän on se kivi, jonka te, rakentajat, hylkäsitte, mutta joka on kulmakiveksi tullut. Eikä ole pelastusta yhdessäkään toisessa; sillä ei ole taivaan alla muuta nimeä ihmisille annettu, jossa meidän pitäisi pelastuman." Apt 4: 11-12

Mitä tarjottavaa näillä Raamatun kyseenalaistajilla on seurakunnille? Tyhjiä puheita, onttoja elämänohjeita ja omia epäilyksiä?

Lue myös luvut: "Onko Jeesus noussut ylös kuolleista? " ja "Miten minun kannattaa lukea Raamattua?"

Liitteenä Apostolinen uskontunnustus

Minä uskon Jumalaan, Isään, Kaikkivaltiaaseen, taivaan ja maan Luojaan,

ja Jeesukseen Kristukseen, Jumalan ainoaan Poikaan, meidän Herraamme, joka sikisi Pyhästä Hengestä, syntyi neitsyt Mariasta, kärsi Pontius Pilatuksen aikana, ristiinnaulittiin, kuoli ja haudattiin, astui alas tuonelaan, nousi kolmantena päivänä kuolleista, astui ylös taivaisiin, istuu Jumalan, Isän, Kaikkivaltiaan oikealla puolella ja on sieltä tuleva tuomitsemaan eläviä ja kuolleita,

ja Pyhään Henkeen, pyhän yhteisen seurakunnan, pyhäin yhteyden, syntien anteeksiantamisen, ruumiin ylösnousemisen ja iankaikkisen elämän.

Lähteitä:

- Raamattu

- Katekismus

- David Pawsonin luennot ( löytyvät esim. youtubesta: "Raamattu avautuu" tai TV7:n ohjelmarkistosta )

- wikipedia

- rll.fi

- seurakuntalainen.fi

- kotimaa.fi