mikä on israelin tulevaisuus raamatun mukaan?
ISRAELIN KANSAN SYNTY
Arviolta 4000 vuotta sitten Jumala valitsi tulevan, oman kansansa kantaisäksi jo vanhan miehen, joka oli jäänyt lapsettomaksi. Miehen nimi oli Abraham. Jumala lupasi Abrahamille jälkeläisiä, joista tulee muodostumaan Jumalan valittu kansa. Lupauksen mukaan Abrahamin jo iäkäs, lapsettomaksi jäänyt vaimo Saara synnytti pojan - Iisakin, joka tuli jatkamaan Abrahamin sukulinjaa. Abraham sai myös jalkavaimonsa kanssa pojan - Ismaelin, jota pidetään arabikansojen kantaisänä.
Iisak sai kaksi poikaa vaimonsa Rebekan kanssa. Eesau oli esikoinen, mutta hän menetti esikoisoikeutensa nuoremmalle veljelleen Jaakobille, joka sai Jumalalta uuden nimen "Israel". Jaakobista tuli Israelin 12 heimon kantaisä, ja hänen jälkeläisistään polveutuvat juutalaiset.
Raamatun mukaan Jumala lupasi Israelin kansalle Kaananin maan, joka sijaitsee nykyisen Israelin, Palestiinan, Libanonin sekä osin Jordanian ja Syyrian alueilla. Tämä lupaus löytyy useasta kohdasta, erityisesti 1. Mooseksen kirjasta, jossa Jumala tekee liiton Abrahamin kanssa ja lupaa hänen jälkeläisilleen maan. Alueen rajat määritellään seuraavissa jakeissa: 1.Moos. 15:18-21. Tarkka rajojen tulkinta vaihtelee, mutta lupauksen keskeinen ajatus on se, että Jumala antaa Kaananin maan Israelin kansalle pysyväksi perinnöksi.
Juutalaisten perinteiseen historiaan kuuluu olennaisesti kansan joutuminen orjuuteen Egyptiin vuosisatojen ajaksi. Tämä aika ajoitetaan usein noin 1300 - 1200- luvuille eKr. Mooses johdatti lopulta kansan vapauteen "luvattuun maahan".
ISRAELIN OMA VALTAKUNTA JA SEN TUHO
Israelin ensimmäinen itsenäinen kuningaskunta syntyi noin 1050 eKr, kun heprealaiset heimot yhdistyivät ja muodostivat Israelin kuningaskunnan. Tämän ajan hallitsijoina toimivat kuninkaat: Saul, Daavid ja Salomo. Kuningas Salomon kuoltua valtakunta jakautui pohjoiseen Israelin kuningaskuntaan ja eteläiseen Juudan kuningaskuntaan.
Tätä itsenäisen kuningaskunnan aikaa muistelivat myöhemmät sukupolvet kaiholla menestyksen ja vaurauden aikana. Seuraavina vuosisatoina Israelin ja Juudan heimot saivat kokea kovia aikoja. Heidät karkotettiin omasta maastaan ja vietiin pakkosiirtolaisuuteen 700- luvulla eKr. Assyriaan ja 500- luvulla eKr. Babyloniaan. Jerusalem ja Salomon aikana rakennettu mahtava temppeli tuhottiin 586 eKr.
Varsinkin vaikeina aikoina, kun kansa luopui omasta Jumalastaan ja alkoi harrastaa vieraiden kansojen jumalien palvontaa, Jumala puhui kansalleen profeettojen kautta. Profeetaksi ei ilmoittauduttu omasta halusta, kiinnostuksen tai syntyperän perusteella. Jumala valitsi profeetat, joista useat vastustelivat ja pitivät itseään arvottomina tehtävään. Merkittävimmät profeettojen ennustukset koskivat tulevaa "messiasta". ( Jumalan voideltu ) Tulevan messiaan ennustettiin olevan Daavidin sukua ja syntyvän Betlehemissä. Tavallisesti tulevan messiaan uskottiin olevan mahtava hallitsija, joka palauttaisi Israelin mahdin ja vaurauden.
Israelin kansan vaiherikkaaseen historiaan voi tutustua Vanhan testamentin kirjojen kautta. Tämä Vanhan testamentin aika tarkoittaa "vanhan liiton" aikaa. Vanha liitto oli Jumalan ja Abrahamin välinen liitto, joka koski Abrahamin jälkeläisiä, joista tuli Jumalan valittu kansa.
UUSI LIITTO
Jeesus Nasaretilainen syntyi Betlehemissä nykyisen ajanlaskumme aloituksena. Hän oli sekä äitinsä Marian että maallisen isänsä Josefin puolelta Daavidin sukua. Aikuistuttuaan hän aloitti julkisen toimintansa ja alkoi julistaa hyvää sanomaa eli evankeliumia siitä, että Jumalan valtakunta on tullut lähelle ja että hän oli tullut pelastamaan ihmiset synnin orjuudesta. ( ei Rooman vallasta ) Jeesus ei kelvannut juutalaisille uskonoppineille. Jeesus ei tullut palveltavaksi, vaan palvelemaan. Hän puhui taivaan valtakunnasta eikä Israelin maallisesta valtakunnasta. Juutalaiset odottivat pelastajaa Rooman valtakunnan alaisuudesta.
Jeesus ristiinnaulittiin, mutta hänen ylösnousemisensa kuolleista, jota saivat todistaa hänen opetuslapsensa ja sadat muut aikalaiset, synnytti uuden uskonnon. Kristinusko merkitsi "uuden liiton" alkamista. Jeesus lupasi kaikille, jotka ottavat kasteen ja uskovat, että Hän on sovittanut kaikki syntimme ristinkuolemallaan, pelastuksen ja ikuisen elämän Jumalan yhteydessä. Tämä lupaus on kaikille ihmisille - ei vain juutalaisille. Jeesus viittaa uuteen liittoon viimeisellä ehtoollisella: "Samoin hän otti aterian jälkeen maljan ja sanoi: Tämä on uusi liitto minun veressäni, joka vuodatetaan teidän edestänne." Luuk. 22:20 Uusi testamentti todistaa tästä uudesta liitosta.
DIASPORA - HAJAANNUKSEN AIKA
Vanhan testamentin profeetat ennustivat, että juutalaiset joutuvat hajaannukseen vieraiden kansojen keskuuteen. ( Es (Esimerkiksi 5.Moos. 28:64, Jeremia 9:16, Aamos 9:9-10 ja Hesekiel 12:15) Myös Jeesus ennusti Jerusalemin tuhon ja kansan joutumisen vieraiden kansojen sekaan. Luuk. 21:20-24. Jeesus sanoi mm: "Monet surmataan miekan terällä, toiset viedään vangiksi kaikkien kansojen sekaan, ja vieraat kansat polkevat Jerusalemia, kunnes niille annettu aika täyttyy."
Rooman imperiumi murskasi juutalaisten kapinan ja tuhosi Jerusalemin toisen temppelin vuonna 70 jKr. Tämän jälkeen suuri osa juutalaisista joko pakotettiin lähtemään tai he pakenivat eri puolille Rooman valtakuntaa, erityisesti Välimeren alueelle. Tämä hajaannus on jatkunut vuosisatoja, ja juutalaisia yhteisöjä on nykyään ympäri maailmaa. Eläminen vähemmistönä muiden kansojen keskuudessa on johtanut useissa maissa antisemitismiin ja vakaviin juutalaisvainoihin.
Jo useita satoja vuosia ennen juutalaisten hajaannusta profeetat selkeästi ennustivat sen tapahtuvan. Samoin nämä profeetat ennustivat juutalaisten paluun isiensä maahan. Esimerkiksi profeetta Hesekiel 500 -luvulla eKr. "Minä otan teidät pois kansojen seasta ja kokoan teidät kaikista maista ja tuon teidät omaan maahanne." Hesekiel 36:24 Samoin ennustivat myös esimerkiksi Jesaja 11:11-12, Jeremia 16: 14-15 ja Mooses 5.Moos. 30:3-5 eri vuosisadoilla ennen Kristuksen syntymää.
Juutalaisten paluu luvattuun maahan on jo alkanut. Se alkoi pienessä määrin jo 1880-luvulla. Tuolloin Palestiina oli osa osmanien ( Turkin ) valtakuntaa, ja alue oli harvaan asuttu ja takapajuisessa tilassa. Maa oli enimmäkseen karua aavikkoa. Alue ei tuolloin ollut poliittisesti merkittävä, mutta siirtolaisuuden lisääntyessä se alkoi herättää levottomuutta paikallisväestön keskuudessa.
Vuonna 1922 Kansainliitto ( nykyisen YK:n edeltäjä ) antoi Britannialle mandaatin hallita Palestiinaa ja alueelle alkoi virrata yhä enemmän juutalaisia siirtolaisia. Arabiväestön ja juutalaisten väliset jännitteet lisääntyivät.
Juutalaisten vaino yltyi äärimmilleen Hitlerin Saksassa 1930 - 1940- luvuilla. Natsit asettivat tavoitteekseen kaikkien juutalaisten tuhoamisen. Seurauksena oli hirvittävä kansanmurha. Saksalaiset murhasivat noin kuusi miljoonaa juutalaista keskitysleireillä. Toisen maailmansodan jälkeen juutalaisten muutto Palestiinaan lisääntyi voimakkaasti. He asettivat tavoitteekseen oman valtion, jossa saisivat elää turvassa.
NYKYINEN ISRAEL
Jumalan lupaus siitä, että juutalaiset tulevat palaamaan hajaannuksesta muiden kansojen keskuudesta takaisin omaan maahansa on alkanut toteutua. Vuonna 1947 Britannia päätti vetäytyä Palestiinasta ja siirsi alueen kohtalon Yhdistyneiden Kansakuntien ( YK ) käsiin. YK ehdotti jakosuunnitelmaa, jossa Palestiina jaettaisiin kahteen valtioon: juutalaisvaltioon ja arabivaltioon. Jerusalemista piti tehdä kansainvälinen alue, koska siellä oli pyhiä paikkoja juutalaisille, muslimeille ja kristityille. Turvallisuusneuvoston äänestys jakosuunnitelmasta oli harvinainen, sillä USA ja Neuvostoliitto olivat ensimmäistä kertaa samalla puolella. Juutalaiset hyväksyivät jakosuunnitelman, mutta arabivaltiot ja Palestiinan arabit hylkäsivät sen.
Israel julistautui itsenäiseksi valtioksi 1948. Ensimmäistä kertaa lähes 3000 vuoteen juutalaisilla oli oma itsenäinen valtio. Israelia ympäröivät viisi arabivaltiota aloittivat välittömästi sodan. Kaikkien yllätykseksi täysin alivoimaiselta vaikuttanut Israel voitti sodan ja samalla laajensi alueitaan. Arabimaat eivät tunnustaneet Israelin valtiota, vaan pyrkivät tuhoamaan sen. Lyhyt mutta merkittävä sota oli ns "kuuden päivän sota" 1967. Israelin naapurimaat: Egypti, Jordania ja Syyria suunnittelivat yhteistä hyökkäystä Israeliin. Tämä sota toi yllättävän murskavoiton Israelille, vaikka voimasuhteet ennen sotaa olivat arabien eduksi. Sodan seurauksena Israel miehitti uusia alueita.
Israel on laajentanut siirtokuntiaan palestiinalaisten alueille. Tämä toiminta on yleisesti tuomittu sopimusten vastaisena ja se on lisännyt palestiinalaisten katkeruutta. Uusi Israelin valtio on koko olemassaolonsa ajan elänyt vihamielisten naapurimaiden ympäröimänä usein lähes sotatilassa. Koska palestiinalaisalueita hallitsee käytännössä kaksi tunnettua terroristijärjestöä, asiallinen vuoropuhelu ja asioista sopiminen on käytännössä mahdotonta. Ääriislamilainen pappisvallan hallitsema Iran tukee terroristijärjestöjä ja lietsoo pyhää vihaa Israelia kohtaan . Näissä oloissa rauha Lähi-idässä ei ole näköpiirissä.
ISRAELIN TULEVAISUUS RAAMATUN MUKAAN
Maailman juutalaisväestön lukumäärä on noin 15 miljoonaa. Heistä vajaat puolet ( 46%) asuu Israelissa.Suurin osa muista juutalaisista elää USA:ssa, Euroopassa ja muilla alueilla. Jumala lupasi tuoda KAIKKI juutalaiset takaisin luvattuun maahan. Tämä lupaus ei ole vielä täysin toteutunut. Myös luvatusta maasta on vain vajaat puolet Israelin hallussa.
Miksi loput maailman juutalaisista muuttaisivat Israeliin? Juutalaisvastaisuus eli antisemitisti on jo vuosikymmeniä kasvanut yhä vakavammaksi ilmiöksi. Terroristit iskevät toistuvasti raketeillaan Israelin puolelle. He tietävät, että Israel kostaa kahta kauheammin. Se aiheuttaa valtavasti myös siviiliuhreja, koska terroristit sijoittavat tukikohtansa siviilien keskelle. Mitä enemmän siviiliuhreja ja niistä levitettyjä järkyttäviä kuvia on maailman uutisotsikoissa sitä enemmän maailman myötätunto Israelia kohtaan vähenee. Lopulta Israelin ymmärtäminen loppuu ja viha juutalaisia kohtaan pääsee valloilleen muissa maissa. Myös yhä lisääntyvä muslimitaustaisten maahanmuuttajien määrä länsimaissa lisää juutalaisvastaisuutta. Jossain vaiheessa juutalaiset karkotetaan asuinmaistaan tai he itse katsovat oman turvallisuutensa vuoksi välttämättömäksi muuttaa juutalaisvaltioon Israeliin. Tämä kehitys on jo nähtävissä.
Raamatun mukaan juutalaisia ei enää karkoteta luvatusta maasta. Raamatun ennustukset kahdesta pakkosiirtolaisuudesta ovat jo tapahtuneet. Profeetta Aamos julisti saamaansa näkyä 700- luvulla eKr. "Minä istutan heidät maahansa, eikä heitä enää revitä irti maasta, jonka minä olen heille antanut, sanoo Herra, sinun Jumalasi." Aamos 9:15
Mutta juutalaiset eivät saa olla rauhassa omassa maassaan. Heitä vastaan hyökätään. Profeetta Sakarja ennustaa noin 500 vuotta eKr. "Minä teen Jerusalemista juovuttavan maljan ympärillä asuville kansoille. Sinä päivänä minä teen Jerusalemista raskaan kiven kaikkien kansojen tielle. Ne kokoontuvat Jerusalemia vastaan, mutta kaikki, jotka käyvät siihen kiveen käsiksi satuttavat itsensä." Sakarja 12: 2-3 Sakarja ennustaa myös näin: "Herra lyö vitsauksella kaikkia niitä kansoja, jotka sotivat Jerusalemia vastaan." Sakarja 14:12
Tämän jälkeen seuraa "laittoman", "pedon" eli antikristuksen aika. Ehkä kyseessä on vahva, suosittu autoritäärinen johtaja. Hänellä tulee olemaan suuri valta ja hän johdattaa ihmiset harhaan vaatien itsensä palvontaa ja vastustaen Jumalaa. Hän eksyttää ihmiset kieltämällä totuuden Kristuksesta. Ilm. 13 ja 17, Tess. 2:9-10 Tämä aika tunnetaan nimellä "suuri ahdistus", jolloin Jumalan kansa kokee voimakasta vainoa ja kärsimystä. Heitä pakotetaan palvomaan antikristusta. Tämä aika on pahuuden ja kapinan huipentuma ennen Kristuksen paluuta.
JUMALA PELASTAA KANSANSA
Ainoa kansa, jonka Jumala on luvannut pelastaa kansakuntana on Hänen valittu kansansa Israel. Jumala teki liiton Israelin kanssa eikä sitä riko. Mutta kaikki juutalaiset eivät pelastu oman vanhan liittonsa kautta ilman uskoon tulemista. On vain yksi liitto eli uusi liitto, jonka kautta voi pelastua. Kristukseen uskovia juutalaisia, jotka tunnetaan messiaanisina juutalaisina on maailmassa arviolta 175 000 . 300 000. he uskovat, että Jeesus on Raamatun lupaama messias, mutta he ovat säilyttäneet juutalaisen identiteettinsä ja perinteensä. Israelissa on noin 10 000 - 30 000 messiaanista juutalaista.
Vähitellen lisääntyy niiden juutalaisten määrä, jotka uskovat, että Jeesus on profeettojen heille lupaama messias. Profeettojen ennustukset viittaavat siihen, että lopun aikoina Israelissa koetaan herätyksen aika, jolloin yhä useammat kääntyvät Kristuksen puoleen. Esimerkiksi Sakarja ennusti: "Sinä päivänä Daavidin suvulle ja Jerusalemin asukkeille puhkeaa lähde, joka puhdistaa synnistä ja saastaisuudesta." Sakarja 13:1
Sakarja kertoo kansan kääntymisestä ja katumisesta: "Mutta Jerusalemin asukkaisiin minä vuodatan armon ja rukouksen nöyrän hengen. Ja he kohottavat katseen häneen, jonka ovat lävistäneet. He surevat häntä, niin kuin surraan ainoaa poikaa, ja valittavat häntä katkerasti, niin kuin esikoista valitetaan." Sakarja 12: 9-10 Näin näki profeetta jo 500 vuotta ennen Kristuksen syntymää maan päälle.
Profeetta ennustaa, että kaksi kolmasosaa kansasta joutuu tuhoon ja kuolee, vain yksi kolmasosa jää jäljelle. "Tämän kolmanneksen minä vien tuleen, puhdistan sen kuin hopean ja koettelen sitä tulessa niin kuin kulta koetellaan. He huutavat avuksi minun nimeäni, ja minä vastaan heille. Minä sanon "He ovat minun kansani, He vastaavat, Herra minun Jumalani." Sakarja 13:8-9
Uskovat kristityt ja uskovat juutalaiset saatetaan yhteen. Apostoli Paavali kirjoittaa roomalaiskirjeessään näin: .. paatumus, joka on kohdannut osan Israelin kansasta, kestää siihen asti kun muista kansoista koottava määrä on tullut täyteen. Sen tapahduttua koko Israel on pelastuva, niin kuin on kirjoitettu: Siionista on tuleva pelastaja, hän poistaa jumalattomuuden Jaakobin jälkeläisistä. Ja tämä on minun liittoni heidän kanssaan: minä otan pois heidän syntinsä." Room. 11: 25-29 Lopulta Jumalan oikeudenmukaisuus toteutuu maailman lopussa Kristuksen paluun myötä.
Israelin kansan ja samalla koko ihmiskunnan maanpäällinen historia tulee päättymään Kristuksen toiseen tulemiseen Tästä on Kristuksen itsensä antama lupaus ja useita muita ennustuksia Raamatussa. Kristukseen uskoville se merkitsee pelastusta ja ikuista elämää Jumalan yhteydessä. Kristuksen torjuneille se merkitsee ikuista kadotusta erossa Jumalasta.
Apostoli Johannes näki ja kuuli "ilmestyksensä" aikana tulevia asioita. Hän kuuli pelastuneiden määrän kaikista Israelin heimoista ja hän näki suuren kansanjoukon, niin suuren, ettei sitä kukaan kyennyt laskemaan. Siinä oli ihmisiä kaikista kansoista ja he puhuivat kaikkia kieliä. He seisoivat valtaistuimen ja karitsan edessä yllään valkeat vaatteet. Ilm. 7
LOPUKSI
Saako Israelia arvostella?
Kyllä saa. Israelin hallitukset ovat tavallisia maallisia hallituksia. Toiset toimivat hyväksyttävästi, toiset tuomittavasti. Kaikki rikokset ihmisyyttä vastaan ovat tuomittavia. Sekä juutalaiset että muslimit noudattavat koston periaatetta. Pahuuteen vastataan pahuudella.
Raamatun mukaan Jumala lupaa kansalleen: " Minä siunaan niitä, jotka siunaavat sinua, ja kiroan ne, jotka sinua kiroavat, ja sinun saamasi siunaus tulee siunaukseksi kaikille maailman kansoille." 1.Moos. 12:3
LÄHTEET
- Raamattu
- ChatGPT
- David Pawsonin luennot: "Israel ja lopunajat" ja "Kristuksen paluu"